Vuosi 2018 ja hankkeen aloitusvaihe alkaa olla pikkuhiljaa pulkassa! Syksy on mennyt todella nopeasti ja ensimmäisten tiimiläisten kanssa on opittu paljon siitä, miten kannattaa tehdä ja miten ei kannata tehdä 😀 Meininki on ollut todella hyvä ja tiimissä ollaan innostuttu vaikka minkälaiseen toimintaan! Ajankohtaisia tiimin kuulumisia kannattaa edelleen seurata tiimin Facebook-sivulta sekä Instagramista.

Kevättä kohti mennään uudella rakenteella, jossa tiimiläiset pääsevät entistä enemmän osallistumaan myös toiminnan suunnitteluun ja toteutukseen. Tähän mennessä tiimin sisällöt suunniteltiin pitkälti ennen tiimin aloitusta. Työskentely jakautui valmennusjaksoon ja projektijaksoon, jotka olivat hieman irrallaan toisistaan. Jatkossa jokaisella tiimiläisellä tulee olemaan viikoittain työprojekteja, jotka liittyvät sekä tiimin yhteiseen toimintaan että Nuorisoseuran toimintaan. Jokaisen työtehtävät pyritään sopimaan siten, että ne ovat itselle mielekkäitä ja riittävän haastavia. Valmennus ja projektitoiminta kulkevat siis jatkossa käsi kädessä. Näin mahdollistetaan, että tiimiläiset pääsevät toteuttamaan itseään ja omia ideoitaan aktiivisesti koko työskentelyn ajan – ja toki toimintaan pääsee helpommin mukaan koska tahansa!

Kevään tiimi palaa joulutauolta virallisesti maanantaina 14.1., mutta myös sitä ennen pääsee halutessaan mukaan toiminnan suunnitteluun. Aikataulun näet nykyään tiimin omalta sivulta Google-kalenterista – ei siis enää Drive-tiedostosta. Syksyn toiminnat ennen joulukuuta pääset kurkkaamaan aikatauluarkistosta tästä linkistä.

Hyvää joulua!