Virkun kesäkuulumiset – miten tiivistää pitkä kevät?

Virkun kesäkuulumiset – miten tiivistää pitkä kevät?

Virkku on ollut nyt vuoden ja kaksi kuukautta käynnissä. Siltä se tuntuukin: toimintaa on tässä vaiheessa hankala tiivistää muutamaan kappaleeseen. Tarinoita riittää, kun joka viikko nähdään, ollaan, suunnitellaan ja toteutetaan juttuja. Jokaisen viikon ohjelmasta saisi oman tarinansa ja sen lisäksi vielä kaikki sivujuonteet: aamukahvikeskustelut, ruokatauot ja automatkat paikasta toiseen. Lähestyn asiaa tällä kertaa kuuden ryhmäkuvan kautta ja koitan tiivistää, mitä Virkun viikko oikein voi pitää sisällään:

LUOVAA TOIMINTAA: Musiikkia muskariope Sannin johdolla. Parin tunnin aikana soitettiin, tanssittiin ja laulettiin kukin omalla tyylillään. Luova toiminta on paitsi hauskaa myös epämukavuusalueelle menemistä ja aivojen naksauttamista normaalista poikkeavaan asentoon. Esimerkiksi musiikkipajassa opittiin perusasioita musiikista, laulamisesta ja soittamisesta, mutta ennen kaikkea kannustettiin itseilmaisuun.

 

 

TYÖPROJEKTEJA: Pitkän päivän ja tiimin Emmin johdolla järjestämän Perheiden Taidekahvilan jälkeen otettiin oma taiteellinen ryhmäkuva. Perheiden Taidekahviloita järjestettiin kaksi ja niiden järjestelyt olivat Emmin oma projekti. Taidekahvilassa oli ohjelmassa pikkuautomaalausta ja kangaskassin painantaa, sekä tietenkin kahvila jonka myytävät tuotteet leivoimme itse.

 

 

 

 

OHJAUSTUOKIOITA: Inkan vetämä retkipäivä Laukaan Hitonhaudalle oli ihana raapaisu seikkailukasvatukseen ja akkuja lataava luontokosketus. Inka laati tarvikelistan ja toimintasuunnitelman päivälle ja koordinoi esimerkiksi notskieväiden hankinnan. Retken lisäksi päivään oli suunniteltu muutakin ohjelmaa, jotka lopulta siirrettiin seuraavaan kertaan retkeilyn viedessä mukanaan.

 

 

 

 

 

TUTUSTUMISKOHTEITA: Kuvassa ihanat tytöt ovat paitsi töissä viemässä Teatris-tapahtuman ”beachflageja” tapahtumapaikoille myös pikatutustumiskäynnillä Veturitalleilla. Teatris-tapahtuman tuotantoon ja sen taustalla olevaan Nuori Kulttuuri-toimintaan tutustuttiin ennen tapahtumaa ja suunniteltiin yhdessä tapahtuman tuottajien kanssa, mitä tiimi voisi tapahtumassa tehdä. Meidän vastuullamme oli yhdenvertaisuusagentteina toimiminen.

 

TAPAHTUMIA: Kuvassa tiimi Toukofesteillä pidetyn Luova lava-toimintapisteen jäljiltä hyvillä fiiliksillä. Pisteellä kävi lapsia ja nuoria taiteilemassa tiimin suunnittelemissa ja ohjaamissa toiminnoissa, esimerkiksi soittamassa ukuleleja ja painamassa kangaskasseja. Olemme olleet lukuisissa tapahtumissa joko ihan vaan osallistujina tutustumassa tai pitämässä toimintapistettä.

 

 

 

ARKISIA ASIOITA: Joskus saatetaan päivittäisen kahvittelun lisäksi leipoa huvin vuoksi, käydä liikkumassa, pitää kuvan mukaiset valmistujaisnyyttärit (ruoka syötiin hyvissä ajoin ennen ryhmäkuvaa), nukkua päiväunet, ohjata toisillemme ylläritoimintaa vaikkapa geokätköillen ja keskustella lukuisia keskusteluja elämästä.

Ensi syksynä yllä kuvailtujen asioiden lisäksi viikko-ohjelmaan kuuluu itseä kiinnostavien työtehtävien kokeilu jossakin yhteistyöpaikassa tai kummiyrityksessä. Tiimiläiset saavat valita itseä kiinnostavan paikan ja kokeilla työtehtäviä yhden tai useamman työpäivän ajan. Työtehtävien kokeilupäivät ovat kerran viikossa tiistaisin tai torstaisin, riippuen tiimiläisen ja työpaikan toiveista aikataulun suhteen.

Arkistoaikataulu tarkempine koukeroineen löytyy Virkun omalla sivulla näkyvän Google-kalenterin lisäksi tästä linkistä. Pistähän tutkien!

Hetki Taitelijana-esitys Luova lava-leirien huipennuksena

Hetki Taitelijana-esitys Luova lava-leirien huipennuksena

Luova lava 2109 esityksen maailman ensi-ilta on käsillä:

Tervetuloa katsomaan Jyväskylän Luova lava Teatris -leirin Hetki Taiteilijana -esitystä Oliverin ja Maijan TV-seikkailu

Esitykset:

  • Keljon Tapiola to 4.7. klo 15
  • Mäki-Matin perhepuistossa pe 5.7. klo 14!

Esitys on koottu Luova lava -leireillä syntyneiden ideoiden pohjalta. Täällä aletaan jo olla valmiina