Lämmin kiitos hyvästä yhteistyöstä Nuorisoseuran kanssa, sen täyttäessä 100 vuotta. Kulunut vuosi 2018 oli mieliinpainuva yhteisöllisten kohtaamisten ja monien toimintojen merkeissä. Toivomme kaikille edelleen menestystä ja uusia iloisia kohtaamisia tuleville vuosille. Juhlavuoden muistoksi julkaisemme puheenjohtaja Susanna Lampisen puheen, joka kuultiin Jyväskylän seudun Nuorisoseuran 100-vuotisjuhlasssa, Keljon Tapiolassa 27.10.2018.

Oli Keljossa kolme nuorta miestä,
hiljattain peseytyneet sodan hiestä.
Kiipesivät Keljonlahden rantavuorille,
josta intoutuneena ideoivat kylän herroille ja rouville.
Perustettais Keljoon oma yhdistys,
ei olisi se iso vaiva tai rypistys.

Kutsuun Valkolaan vastasi joukko sankka,
yhteinen päätös oli vankka.
Valittiin puheenjohtajaksi Syrjälän Veikko,
hänen kannatuksensa ei ollut heikko.
Sai varalleen hän Vilho Mäkisen,
ja sihteerikseen Saul Lehtisen.
Tämän kolmikon perustama aikajana,
on kestänyt vuosia jo sata.

Ensimmäiseksi tilaksi vuokrattiin Valkolan tupa,
tuntui että kokoontumiseen oli oma lupa.
Kova halu ikiomasta pesästä oli nuorten mielessä,
vain tontin puute oli alkuunsa pielessä.

Kertoi ensimmäisenä uutisen keskisuomalaisen lehti,
oli Sysmälästä tehty lahjoitus rehti.
Saatiin Keljosta luonnonihana paikka,
siitä alkoi rakennusurakka haipakka.

Ristittiin talo Tapiolaksi,
se taisi olla Fredrika joka nimen keksi.
Varainhankinta aloitettiin heti alkajaisiksi,
on kutsuttu sitä muun muassa arpajaisiksi.

Välillä viritetty tunnelma tanssiaisiksi,
ja juhlistettu ohjelmalla iltamiksi.
Tehty tapaamisia opintokerhoiksi
ja järjestetty oppimishalut kursseiksi.

Nuijan varressa ollut 44 johtajaa,
kumppaneinaan 36 pöytäkirjojen kirjoittajaa.
Kiitokset vuosista näistä kuuluu teille:
talkoilijoille, harrastajille, myös edesmenneille.
Myös kaikille seuran vastuuhenkilöille.

Tänään tanssimme vuosia sata,
antakaa riemun sydämissämme jazzata.

Näillä riimeillä toivotan hallituksen puolesta teidät tervetulleiksi ja kohotamme maljan sata vuotiaalle Keljon Nuorisoseuralle ja Jyväskylän seudun Nuorisoseuralle!