Osallistuimme nykyisten ja vanhojen virkkulaisten sekä muiden nuorisotyöntekijöiden kanssa Mahis-ohjaajakoulutukseen marraskuun lopulla. Vietimme kaksi hauskaa ja intensiivistä päivää, jotka antoivat paljon uusia ajatuksia ohjaamiseen sekä työhön nuorten kanssa. Koulutuksen aikana jaoimme ideoita, kokemuksia sekä tietoa projektien ohjaamisesta.

Mikä on Mahis

Mahis on Nuorten Akatemian toimintaa ja se on toiminut Suomessa jo 20 vuoden ajan. Mahis-toiminnan tarkoituksena on tukea haavoittuvassa elämäntilanteessa olevia 13-17-vuotiaita nuoria oman elämänhallinnan vahvistamisessa. Mahis kouluttaa ohjaajia nuorten ryhmiin, joiden tarkoituksena on ideoida ja toteuttaa projekti nuorten johdolla. Koulutuksen käynyt ohjaaja voi hakea jopa 1000 euron Mahis-tukea omalle nuorten projektille.

Mikä on Mahis-koulutus

Mahis-koulutuksen tarkoituksena on auttaa nuorten kanssa toimivia ohjaajia vahvistamaan nuorten hyvinvointia ja elämänhallintaa yhteisen toiminnan avulla. Koulutuksessa annetaan uusia ideoita ja tietoa osallistavan ohjaamisen kautta sekä vertaistukea ohjaajille keskustelevalla otteella. Samalla koulutuksessa annetaan tietoa projektityöskentelystä sekä Mahis-tuen hakuprosessista.

Koulutuksessa puhuimme osallistavasta ohjaamisesta, ohjaajana toimimisen periaatteista sekä ohjaajan roolista erilaista nuorta kohtaan. Keskustelimme myös ryhmäytymisestä, ryhmän eri vaiheista sekä vuorovaikutustaidoista ja palautteen annosta. Ohjaajana olennaisinta on kiinnittää huomiota turvallisen ilmapiirin luomiseen, auttaa nuoria tiedostamaan omia vahvuuksiaan ja kehityskohteita, ohjata omaan aktiivisuuteen ja kannustaa reflektoimiseen. Kaiken takana on keskusteluyhteyden luominen.

Osallistavassa ryhmätoiminnassa on paljon hyötyjä. Nuori oppii sen kautta sosiaalisia taitoja, suunnittelu- ja viestintätaitoja, projektitaitoja sekä itsensä kehittämisen taitoja. Ryhmätyöskentely mahdollistaa myös tavoitteellista toimintaa, pitkäjänteisyyden kehittymistä, oman roolin tunnistamista ryhmässä sekä omien taitojen hyödyntämistä.

Kouluttajanamme toimi aivan ihana Anne Hämäläinen, joka antoi heti alussa lämpimän ja tervetulleen olotilan. Ensimmäisenä päivänä kävimme läpi omia kokemuksia ohjaustilanteista ja sitä ketä me olemme ohjaajina, sekä minkälainen on osallistava ohjaaja. Toisena päivänä kävimme läpi projektin elinkaarta sekä käytännön asioita Mahis-ohjaajana. Päivät olivat intensiivisiä, mutta niitä helpottamaan Anne oli ideoinut erilaisia tapoja ryhmäytymiseen, ryhmätyöskentelyyn, vuorovaikutukseen sekä oman toiminnan reflektoimiseen. Ideat toimivat hyvin Mahis-ohjaajan toimintamalliin, eli saimme heti esimerkin ja kokemuksen siitä mitä on olla Mahis-ryhmässä ja millä keinoilla ryhmää voi vetää. Aika toimiva toimintamalli, sanoisin. 🙂

Mahis-koulutus antoi paljon inspiraatiota omaan työhöni nuorten kanssa. Itse olen esimerkistä oppija ja Annen läsnäoleva ohjaajan ote antoi minulle paljon ideoita miten kohdata omia nuoriani. Sain myös omaan elämääni, elämänhallintaan sekä elämäntilanteeseen apua ja neuvoja. Koko Mahis-koulutus oli minulle ja toivottavasti myös muille hyvä ja idearikas kokemus. En kyllä malta odottaa, että saan vetää oman Mahis-projektin omien nuorteni kanssa.

– Hanna